maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tulivuori kulttuuria


Kävimme helmikuussa Teneriffalla ja siellä ollessamme kävimme opstetulla kierroksella tulivuorella nimeltä Teide. Teide on 3718m korkea ja se on Espanjan korkein huippu ja maailma kolmanneksi korkein tulivuori. Teide oli todella hieno paikka ja siellä oli monta yllättävä asiaa. Olimme kaikki yllättyneitä kun menimme bussilla ylöspäin niin kasvillisuus alkoi olla havumetsää mitä ei muuten ole teneriffalla koska siellä on niin kuumaa ja kuivaa.Matkalla näkyi myös todella kauniita vaaleanpuna kukkaisia puita, jotka olivat manteli puita, joissa sattui juuri silloin onneksemme olemaan kukkia. Aivan ylhällä ei ollut enään mitään kasvillisuutta, mutta näkymä oli todella kaunis ja siellä oli lämmintä, koska Teide nousee pilvien yläpuolelle joten siellä paistaa aina aurinko. Teide näkyi jo lentokoneesta kun lähenimme Teneriffaa. Opas kertoi legendasta, jonka mukaan aurinkon jumala kaapattiin ja suljettiin Teiden sisälle joten maailmassa oli pimee ja mieleeni tuli Kalevalasta tarina, jossa Pohjolan emäntä nappaa auringon ja sulkee sen vuoren sisälle. Teidellä käydessämme pysähdyimme myös katsomaan kivimuodostelmaa, jota kutsuttiin Jumalan peukaloksi ja siihen liittyi tarina, että jos siihen koskee Teide purkautuu. Espanjalaiset uskovat tähän vieläkin ja kivimuodostelmaa vahditaan, ettei kukaan koskisi siihen. Teidellä käyminen oli ehdottomasti yksi elämäni hienoimmista kokemuksista ja jos on menossa Teneriffalle suosittelen siellä käymistä.



Tässä näkyy Jumalan peukalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti