Kirja, jonka luin on Pikku Naisia ja Pikku Naisia 2. . Toinen osa on ilmestynyt myös nimellä Viimevuotiset ystävämme. Kirjan alkuteos Little Women ilmestyi 1868 mutta lukemani painos on ilmestynyt Pieksamäellä 2004. Kirjan on kirjoittanut Louisa M. Alcott. Pikku Naisia on vahvasti Alcott'n elämänkerrallinen teos.
Kirja kertoo Marchin perheestä , johon kuuluu isä , äiti ja neljä tytärtä Meg, Jo, Amy ja Beth.
Henkilöhahmojen luonteiden erilaisuus, eräänlainen köyhyys ja yksinkertaisen elämän vaaliminen ovat kirjan kantavia teemoja, joiden ympärillä päiväkirjamaisesti kerrotut tarinat pyörivät.
Teoksena Pikku naisia on ennenkaikkea kasvutarina. Kirja seuraa Marchin perheen elämää yhteensä yhdeksän vuoden ajan, jonka aikana tytöt kasvavat tyttösistä nuoriksi naisiksi ja ymmärtävät elämälleen tärkeitä asioita ilman oppikirjoja tai ohjeita. Tämä seikka hämmästytti minua luettuani kirjan. Tytöt olivat itse ottaneet selvää kaikesta, mitä minäkin tiesin, mutta olin oppinut koulussa. Tuolloin 1860- luvulla piti itse selvittää asiat, jos tahtoi olla seurapiirikelpoinen , jota Marchin tytöt totisesti olivat.
Tarinassa on muutamia käännekohtia , joiden mainitsematta jättäminen olisi Amyn sanoja mukaillen "täysin sandaalimaista" ( Lue; skandaali). Ensimmäinen niistä on tyttöjen naapurissa asuvan Thedore Laurencen eli Laurien tapaaminen. Erityisesti rasavilli Jo haluaa tutustua häneen, ja kun niin tapahtuu, Laurie seuraa tyttöjä tarinan edetessä maailman ääriin asti, joka tässä tapauksessa tarkoittaa Eurooppaa . Toinen mainittava asia on Herra Marchin sairastuminen yhdysvaltojen sisällissodan kenttäpastorina. Rouva March lähtee hoitamaan sairasta miestään viikoksi ja tuon viikon aikana tytöt kasvavat henkisesti enemmän kuin missään muussa kohtaa kirjaa. Tällä samaisella viikolla Beth sairastuu tulirokkoon, joka horjuttaa hänen terveyttään ja suistaa sen raiteltaan lopulta kohtalokkaasti.
Ensimmäisen ja toisen osan välissä on kolme vuotta aikaa.
Pikku naisia 2. alussa Meg menee naimisiin ja Amy lähtee satumaiseen Eurooppaan toteuttamaan unelmiaan taiteen saralla. Jo päättää, että tahtoo lähteä hetkeksi aikaa pois kotoa, ja matkustaa New Yorkiin kotiopettajattareksi . Kirjan seuraava suuri käännekohta on Bethin kuolema, joka varjostaa toisen osan koko loppupuoliskoa. Tässä kohtaa kirjaa kuvataan tunteita kuolemaa kohtaan kaikkien hahmojen osalta. Bethin kuolema saa lukijan miettimään, mikä sairaus ajoi Bethin kuolemaan ja olisiko hänet voitu pelastaa nykylääketieteen avulla.
Kirja kumminkin päättyy onnelisesti Laurien ja Amyn mentyä naimisiin , Megin saatua kaksoset Laurien kotiopettajan John Brooken kanssa ja Jon rakastuttua New Yorkissa tapaamaansa saksalaiseen professoriin Herra Bhaeriin. Aivan kirjan lopussa koko mainittu suku on kokoontunut edesmenneen, rikkaan Marchin tädin taloon, Plumfieldiin sadonkorjuujuhlaan.
Nyt jo isoäidiksi tullut Rouva March ylistää tyttäriensä onnea sanoen : "Voi tytöt, elättepä te miten kauan tahansa, minä en osaa kaivata teille tätä suurempaa onnea!"
Pikku naisia on mielestäni hyvä kirja sen kaikissa merkityksissä. Meg, Jo, Amy ja Beth yrittävät olla hyviä ja toimia niin että elämä olisi mukavanpaa ja helpompaa. Eikä ole suinkaan tyttömäistä hömppää, kaikista pukujen, kauniiden hansikkaiden ja bonettien kuvauksista huolimatta. Ne kuuluvat kirjan luonteeseen, ovathan he kumminkin Pikku naisia.
Erinomaisesti esitelty lukukokemus.
VastaaPoista