maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mysteeri pelastaja


Sarja on nimeltään Doctor Who. Seon alkanut jo vuonna 1963, mutta itse katsoin uudistetun sarjan joka on alkanut vuonna 2005 ja jatkuu edelleen. Sarjassa on tällä hetkellä 8 kautta. Sarja kertoo hahmosta nimeltä Tohtori, joka on 1000 vuotias ajan herra. Tohtorilla on aikakone nimeltä Tardis, joka matkustaa läpi ajan ja avaruuden ja hänellä on myös työkalu nimeltä äänimeisseli, joka toimii kaikkeen paitsi puuhun. Sarjassa Tohtorilla on monta eri kumppania, jotka matkaavat hänen kanssaan eri planeetoille, joissa on aina joku pelastettavana. Tohtorilla on tapa välttää kuolemaa, jota kutsutaan uusiutumiseksi, jossa tohtorin kuoleva keho muuttuu uudeksi ja myös tohtorin luonne ja pukeutumistyyli vaihtuu. Uusiutuminen mahdollistaa sen, että kahdeksan kauden aikana tohtoria on näytellyt neljä eri näyttelijää. Sarjassa Tohtorilla on erilaisia vihollisia joista useita hän kohtaa enemmän kuin kerran. Dalekit ovat Tohtorin ja ajan herrojen arkkivihollisia jotka tuohavat kaiken tieltänsä ja ovat itse melkein tuhoutumattomia. Sarjan lempikausiani ovat ne, joissa Tohtoria näyttelee Matt Smith, jonka nimikkona on punainen rusetti ja henkselit.Tohtorin kanssa matkustaa pariskunta Amy ja Rory Pond. Sarjassa Tohtori menee naimisiin River Songin kanssa, joka on Amyn ja Roryn lapsi, mutta Tohtori ei tiennyt sitä. Sarja sijoittuu ympäri avaruutta mutta silti suurin osa jaksoista tapahtuu Lontoossa. Sarja on scifiä mikä tulee hyvin selville, koska melkein kaikki tapahtuu avaruudessa ja Tohtorikin tulee toiselta planeetalta ja siinä on myös aikamatkustusta, joka on tyypillistä scifi-sarjoille. Itse pidän sarjasta, koska saa kokoajan odottaa jännityksellä mitä tapahtuu seuraavaksi ja siinä on paljon erilaisia juonenkäänteitä joita ei osaa odottaa. Hahmot ovat myös aivan mahtavia ja niihin kiintyy nopeasti miksi onkin surullista kun ne vaihtuvat. Sarja on ehdottomasti lempi sarjani, koska siihen ei kyllästy ja jokainen jakso on erilainen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti