maanantai 24. marraskuuta 2014

Kulttuuria Helsingistä

Vietimme mukavan päivän Helsingissä Tiistaina 18.11. Siellä kävimme päivälehden museossa ja eduskuntatalossa. Päivämme alkoi klo 9.00 bussimatkalla Helsinkiin, jossa oli odottava ja innostunut tunnelma. Helsinkiin saavuttuamme menimme Päivälehden museoon.


Päivälehden museo 

                                                 



Ladontakone


Museossa menimme oppaan johdolla alakertaan, jossa tutustuimme kirjapainon kehitykseen ja laitteisiin, jotka ovat vaikuttaneet suuresti päivälehden kehitykseen. Siellä näimme ensimmäisen painokoneen n.1500-luvulta sekä latomakoneen 1980-luvulta. Ero koneiden välillä oli suuri ja tekniikka oli kehittynyt suuuresti. Tutustuimme yläkerrassa myös uutisten tekemisen historiaan ja saimme tietää että tietokone teknologia on saanut alkunsa uutisten kautta kun toimittajat tarvitsivat helpomman tavan kirjottaa uutisia ylös.

Ennen kuin lehdet menivät painoon 1900-luvun alkupuolella lehti piti käyttä sensuurin kautta, joka tarkisti ettei lehdessä ollut mitään joka aiheuttaisi kapinaa kansassa. Esimerkiksi jotkut toimittajat yrittivät piilottaa tiedon Bobrikovin kuolemasta runoon jossa sanottiin "musta pilvi on väistynyt auringon tieltä". Runo pääsi ennakkosensuurien läpi, mutta jälkikäteen sensuurit huomasivat runon piilotarkotuksen. Tämän takia päivälehti lopetettiin, mutta samat toimittajat olivat sitkeitä ja perustivat Helsingin sanomat.

Sarjakuvien historiasta saimme tietää, että Mikki Hiiri oli ensimmäinen viihteeksi tarkoitettu sanomalehden osio. Vanhemmat pelkäsivät että Mikki Hiiri sarjakuvan väkivaltainen aineisto vaikuttaisi lasten käyttäytymiseen negatiivisesti. Nykyään samanlaista huolta aiheuttavat videopelit ja elokuvat.

Mila: Mielestäni Päivälehti museo käynti oli erittäin mukava ja opettava. Painokoneiden historia oli erittäin kiinnostavaa ja olinyllättynyt siitä kuinka painanta on ennen tehty suurilta osin käsin ennen koneiden tuloa. Latomakone joka teki kokonaisia rivejä erilaisista kirjaimista oli mielestäni kaikista kiinnostavin ja hienoin esine museossa se oli melko suuri kone ja monimutkainen verrattaessa nykyisiin tietokoneisiin. Päivälehden ulkomuodon kehittyminen oli myös kiinostavaa. Olin todella hämmästynyt siitä kun opas kertoi, että tietokoneet on kehitetty lehden toimittajien työn helpottamiseksi jonka kautta se on levinnyt jokaiseen kotiin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kokonaisuudessaan museo käynti oli mukava ja sivistävä.

Laura: Oli kivaa päästä käymään museossa Helsingissä, Päivälehden historia ja se miten siitä lopulta tuli Helsingin sanomat teki vaikutuksen ,sillä vaikka luen paljon sanomalehtiä, aihe ei ennestään ollut kovin tuttu. Olin erityisen vaikuttunut siitä, kuinka sanomahdet on tehty niin pitkälle käsityönä ennen tietokoneiden mukaan astumista. Sanomalehdet olivat niin erilaisia silloin, kun niissä ei ollut mukana kuvia tai viihteeksi tarkoitettuja juttuja.
Oppaamme tutustutti meidät myös uutiskuviin ja asioihin niiden takana, kuten siihen ,miten ne on otettu ja miksi. Ymmärrän uutiskuvia nyt paljon paljon paremmin!
Itse asiassa myös mielipiteeni museoista muuttui hieman, ne ovatkin ihan mielenkiintoisia.

Roosa: Yllätyin positiivisesti Päivälehden museokäynnistä ja siitä, että uutiset ovat olleet tärkeitä suurten historiallisten tapahtumien osalta. Jos sanomalehtiä ei olisi ollut, voisi nykyinen maailma olla aivan erilainen. Kiinnostavimmat asiat museokäynnissä olivat mielenkiintoiset tarinat joita oppaat kertoivat uutisten historiasta ja niiden tekemisistä sekä ensimmäinen painokone n.1500-luvulta, joka oli puinen ja siinä oli metallinen kahva jota pyörittämällä saatiin iso metallinen painolevy painettua paperille. Itselleni yläkerta oli mielenkiintoisempi jossa opas kertoi eloisasti tarinoita piiloviesteistä joita erilaisiin runoihin ja tarinoihin oltiin piilotettu sekä hän näytti kuvan jossa koulusta tulleet pojat jonottivat Päivälehden museon (silloisen Päivälehden painamon) edustalla 1930-luvulla odottaen painosta tulevia sanomalehtiä, joita he myivät kaduilla ihmisille. Näyttely oli mielestäni hyvä, mutta ilman opasta en olisi saanut näyttelystä irti oikein mitään sekä mielestäni alakerran opas puhui epäselvästi enkä aina saanut kiinni hänen esityksestään.



Eduskunta vierailu


Päivälehden museosta lähdettyämme suunnistimme Eduskuntatalolle, jossa saimme opastetun kierroksen joka sisälsi talon historiaa ja sen arkkitehtuuria josta opimme että eduskuntatalo edustaa klassista arkkitehtuurin tyyliä johon kuuluvat marmoriset portaat ja pylväät.

Juhlasalissa ollessamme opas kertoi yhdeksän ruusukkeen kuvastavan suomen läänejä jotka yhdistyivät eduskunnassa. Samassa salissa oli rintakuva patsaita presidenteistä jotka olivat olleet puhemiehinä.Vaikka talossa oli kiireistä oli tunnelma silti rauhallinen.


Myöhemmin saimme seurata istuntosalin lehteriltä täysi-istuntoa jossa käsiteltiin Talvivaara ongelmaa. Ennen täysi-istunnon alkua saimme haastatella perussuomalaisten kansanedustajaa Anne Louhelaista.